23.4.2015

Isolla ja pienellä haravalla

Tänään minulla oli kotipäivä pirpanan kanssa ja aamupäivän sisäleikkien jälkeen suunnattiin ulos haravoidemme kanssa. Voin suoraan sanoa, että tämä oli ihka ensimmäinen kerta täällä asumisen aikana, kun lähdin omatoimisesti ja mieluusti pihahommiin. Ei ole kiinnostanut ruohonleikkuu, eikä muutkaan hommat ulkona. Sehän oli vähän kuin toisen pihalla olisi kaivellut, kuin kylässä konsanaan. Pakkopullana vain piti koittaa ruohot ja lehdet pitää jonkinlaisessa ordningissa. Ja kun sitä leikattavaa nurmea ja pensasaitaa riitti, voi hyvänen aika. Jos ei itse ole istuttanut, ei pitäisi joutua leikkaamaankaan.  Mutta nyt, kun silmissä siintää jo oikeasti oma piha, niin on heti valmis sen eteen hikoilemaankin.  

Tänään oli treenipäivä ja koko tuleva viikonloppu menee myös treenihommissa. Vappu lähestyy uhkaavasti. Oletko huomannut blogin yläbannerin? Siitä kun klikkaa, niin päätyy Lippupalveluun ja voipi lunastaa liput meidän Vappu Show:hun. Toivottavasti nähdään SuperPark Areenalla ensi viikolla. 

2 kommenttia :